Rajaimet
Uutiset ja kilpailut (188)
RSS
Tammikuun 24. päivä on kansainvälinen koulutuksen päivä. Teemapäivä sai alkunsa vuonna 2018 YK:n yleiskokouksessa, ja sen tarkoituksena on tuoda esiin koulutuksen roolia rauhan ja kehityksen edistäjänä.

EU-maat toimivat kukin vuorollaan puolen vuoden ajan EU:n neuvoston kokousten puheenjohtajana. Vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla tätä tehtävää hoitaa Ruotsi.
Kolme peräkkäistä puheenjohtajamaata suunnittelevat EU:n toimintaa tiiviissä yhteistyössä.

Kroatia alkoi käyttää rahayksikkönään euroa vuoden 2023 alusta, jolloin maa liittyi euroalueen jäseneksi. Alueeseen kuuluu nyt yhteensä 20 maata.

Euroopan historian talo, joka avasi ovensa yleisölle viisi vuotta sitten, haluaa suunnitella uutta kiinnostavaa opetusaineistoa eurooppalaisten opettajien käyttöön.

Euroopan komissio pyytää julkisia ja yksityisiä tahoja EU:ssa ja sen ulkopuolella lahjoittamaan Ukrainaan busseja, jotta ukrainalaiset lapset pääsevät turvallisesti kouluun.

Erasmus+ -ohjelmamaiden opettajat ja opettajankoulutuslaitokset voivat nyt hakea rahoitusta EU-aiheiseen opetukseen uusista Jean Monnet -toimista

Hae mukaan Sinun Eurooppasi, sinun mielipiteesi -tapahtumaan Brysseliin 23.–24.3.2023. Tässä kokoussimulaatiossa opettajat ja oppilaat voivat vaihtaa ajatuksia englanniksi 34 muun maan edustajien kanssa. Tapahtuman järjestää Euroopan talous- ja sosiaalikomitea.

Euroopan komissio tarjoaa nyt opettajille ainutlaatuisen tilaisuuden laatia oppimateriaalia yhteistyössä eri alojen tutkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa.

Oletko 18-vuotias ja valmis seikkailuun Euroopassa? DiscoverEU on Euroopan unionin hanke, jossa 18-vuotiaille tarjotaan tilaisuus päästä matkalle Eurooppaan.

Euroopan nuorison teemavuosi jatkuu vielä muutaman kuukauden ajan aina vuoden loppuun asti. Osallisuutta ja inkluusiota korostavan teemavuoden aikana halutaan auttaa nuoria tulemaan aktiivisiksi ja sitoutuneiksi kansalaisiksi.

Kouluilla on tärkeä tehtävä EU-tietouden välittämisessä lapsille ja nuorille. Kiitos arvokkaasta panoksestanne, opettajat!

Toisen asteen oppilaitokset kaikista EU-maista voivat nyt ilmoittautua Euroopan komission vuotuiseen <em>Juvenes Translatores</em> -käännöskilpailuun.

Joka syyskuussa EU-komission puheenjohtaja pitää Euroopan parlamentissa puheen EU:n tilasta. Hän luo siinä katsauksen menneeseen vuoteen ja esittelee seuraavan vuoden painopisteet ja laajemman visionsa EU:sta.

Heinäkuun 1. päivästä alkaen puheenjohtajana on toiminut Tšekki. Sen puheenjohtajakauden tunnuslause on Tehtävänä Eurooppa: uutta ajattelua, rakentamista ja energiaa. Painopisteiksi on valittu

Nyt voit kertoa mielipiteesi ääniviestillä Nuorten ääni -sivustolla, jonka Euroopan komissio on perustanut nuorison teemavuoden 2022 kunniaksi.

Kaikkia lapsia pitää suojella ja kunnioittaa niin verkossa kuin sen ulkopuolellakin.
Eurooppa-päivää vietetään joka vuosi 9. toukokuuta. Silloin juhlitaan Euroopan unionin rauhaa ja yhtenäisyyttä.

Vääriä ja harhaanjohtavia tietoja levitetään netissä enemmän kuin koskaan ennen. Ongelman torjuntaan tarvitaan tehokkaita välineitä.

Eurooppa heräsi 24. helmikuuta 2022 raastaviin uutisiin Venäjän sotilaallisesta hyökkäyksestä Ukrainaan. Kyseessä ei ole hyökkäys pelkästään Ukrainaa vaan myös Euroopan unionin vaalimia arvoja vastaan.

Brysselissä on avattu uusi interaktiivinen Experience Europe -näyttely, jossa voi tutustua monipuolisesti Euroopan komission työhön.