
Euroopan komissio on virallisesti käynnistänyt julkisen kuulemisen ja kannanottopyynnön, joiden avulla se aikoo laatia verkkokiusaamisen vastaisen toimintasuunnitelman. Mielipidettäsi tarvitaan!
Miksi asia on tärkeä?
Verkkokiusaaminen on kasvava huolenaihe kaikkialla Euroopassa, ja siitä kärsivät niin nuoret, heidän perheensä kuin opettajatkin. Tällä aloitteella komissio pyrkii saamaan näkemyksiä ja kokemuksia yhteiskunnan eri osista, jotta se voi laatia tehokkaita, osallistavia ja tulevaisuuteen suuntautuvia politiikkoja.
Kuka voi osallistua?
Osallistua voi kuka tahansa, erityisesti
- nuoret
- opettajat ja kouluttajat
- vanhemmat ja huoltajat
- viranomaiset
- kansalaisjärjestöt.
Panostasi tarvitaan riippumatta siitä, oletko itse kokenut verkkokiusaamista, havainnut sitä tai toiminut sen estämiseksi.
Kuuleminen on avoinna Kerro mielipiteesi -sivustolla, ja se on saatavilla kaikilla EU:n virallisilla kielillä. Käytettävissä on myös näytönlukuohjelmille sopiva Word-versio sekä helppolukuinen versio. Kuuleminen on avoinna 29. syyskuuta 2025 saakka.
Kyselylomakkeen täyttäminen kestää noin 20–25 minuuttia. Kaikki kysymykset eivät ole pakollisia, joten voit keskittyä sinua eniten koskettaviin aiheisiin.
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 10. elokuuta 2025
- Laatija
- Viestinnän pääosasto





