- Ikäryhmä
- 12–15-vuotiaat
- Aihe
- Kansalaisten oikeudet
- Aineiston tyyppi
- Opettajan aineistopakettiVerkkosivusto

Tällä aihealueella käsitellään merkittävimpiä oikeuksien ryhmiä, jotka katsotaan ihmisoikeuksiksi laajasti määriteltyinä, ja pohditaan oikeuksien ja velvollisuuksien välisiä yhteyksiä ja yhteentörmäyksiä. Oppilaita ohjataan aiheen tarkasteluun Euroopasta ja muualta maailmasta otettujen nykyhetken ja historian esimerkkien avulla. Lisäksi heitä kannustetaan miettimään suhtautumistaan monitahoisiin eettisiin skenaarioihin. Käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa toisten ihmisten oikeuksien kunnioittaminen sekä kulttuuristen käytäntöjen ja ihmisoikeuksien välinen ristiriita. Lisäksi pohditaan, voiko oikeuksien riistäminen olla perusteltua joissakin tilanteissa.
Lisää tästä aiheesta

Työkalupakki sukupuolistereotypioiden torjuntaan perusopetuksen alaluokilla
Työkalupakki on tarkoitettu perusopetuksen alaluokkien opettajille ja 6–7-vuotiaille oppilaille. Sen tarkoituksena on tukea opettajia järjestämään luokassa keskusteluita, joissa puututaan sukupuolistereotypioihin ja käytetään esimerkkinä liikenne- ja kuljetusalaa.

Aikajana: Naisten oikeudet EU:ssa
Sukupuolten tasa-arvo on parantunut EU:ssa paljon, mutta koronapandemia uhkaa kehityskulkua. Katso videolta, mitä merkkipaaluja EU:ssa on saavutettu!

EU-demokratiaa käytännössä – Vaikuta kansalaisaloitteella
Haluatko opettaa oppilaillesi, miten he voivat muuttaa maailmaa? ”EU-demokratiaa käytännössä” -oppimateriaalipaketti kannustaa opiskelijoita tutustumaan EU-asioihin ja vaikuttamaan yhteiskunnassa. Paketti koostuu neljästä interaktiivisesta osasta, joissa käsitellään demokratiaa EU:ssa ja eurooppalaista kansalaisaloitetta.

EU:n tulliliitto – nuorekas 50-vuotias
Vuonna 2018 EU:n tulliliiton perustamisesta tuli kuluneeksi 50 vuotta.

Geoblokkaukset ja verkko-ostokset
Vähittäismyyjät eivät saa estää kuluttajia saamasta samoja tuotteita tai palveluita asuinpaikan perusteella. EU-lainsäädäntö kieltää tällaiset maarajo...

Hyvästi, roaming-maksut!
Vuodesta 2017 alkaen ei toiseen EU-maahan matkustavien ole tarvinnut enää maksaa roaming-maksuja puheluistaan, tekstiviesteistään eikä internetin käyt...

Lapsen oikeuksia koskeva Euroopan unionin suunnitelma
Lapsiystävällinen versio lapsen oikeuksia koskevasta EU:n strategiasta (suunnitelma) on laadittu yhteistyössä lasten kanssa.

Lasten oikeuksien EU-strategia
Euroopan komissio on laatinut ensimmäisen lapsen oikeuksia koskevan strategian. Sillä halutaan varmistaa, että kaikki lapset saavat suojelua ja tukea ...