Siirry pääsisältöön
Euroopan unionin lippu
Learning corner

Roolipeli EU:n päätöksenteosta

Roolipeli EU:n päätöksenteosta, esimerkkitapauksena suklaadirektiivi.

Ikäryhmä
  • Yli 15-vuotiaat
Aihe
Aineiston tyyppi

Roolipelissä – aivan kuten tosielämässäkin – EU-maiden ministerit kokoontuvat EU-komission ja Euroopan parlamentin edustajien kanssa ministerineuvostossa, jossa keskustellaan, neuvotellaan ja äänestetään käsiteltävistä asioista. Pelaajat yrittävät kukin omassa roolissaan löytää suklaadirektiiviä varten demokraattisen ratkaisun, jonka kaikki maat voivat hyväksyä, vaikka ajavat samalla oman maansa ja kansalaistensa etuja. Pelissä maat käyvät vilkasta keskustelua kokoussalin käytävillä, neuvottelevat ja lopuksi äänestävät komission uudesta säädösehdotuksesta. Lopputulos saattaa yllättää! Osallistujat vaikuttavat omilla toimillaan prosessiin ja sen tulokseen.

Roolipeli on opiskelijoille hauska tehtävä, jonka avulla voi oppia ja keskustella EU:sta. Pelistä on sekä ns. pöytäversio että digitaalinen versio.

Lisää tästä aiheesta

Vuorovaikutteinen käytännön opas tuleville demokratian mestareille, jotka vaikuttavat kouluissaan tai yhteisöissään. Opas on tarkoitettu 9–13-vuotiaille lapsille. 

eu-and-me.jpg

Tämä julkaisu on suunnattu 15–18-vuotiaille nuorille sekä yläkoulujen, lukioiden ja muiden keskiasteen oppilaitosten opettajille, jotka haluavat tietoa Euroopan unionista ja siitä, miten se vaikuttaa heidän elämäänsä.

Tervetuloa EU:n aikajanalle! Lähde aikamatkalle menneisyyteen. Tutustu historian suuriin hetkiin, keksintöihin, merkittäviin urheilutapahtumiin ja yhteiskunnan käänteisiin – monet niistä ovat vaikuttaneet siihen, mitä EU on tänä päivänä.

EU Democracy in Action

Haluatko opettaa oppilaillesi, miten he voivat muuttaa maailmaa? ”EU-demokratiaa käytännössä” -oppimateriaalipaketti kannustaa opiskelijoita tutustumaan EU-asioihin ja vaikuttamaan yhteiskunnassa. Paketti koostuu neljästä interaktiivisesta osasta, joissa käsitellään demokratiaa EU:ssa ja eurooppalaista kansalaisaloitetta.

Illustration: the EUcraft app on a mobile device
Highlighted

Astu kansallisen ministerin saappaisiin ja kokeile, millaista EU:n päätöksenteko voi olla. Pääset neuvottelemaan aidoista ja sinulle merkityksellisistä aiheista.